Stockforsin historia
Puuhiomo. Perustettu vuonna 1901. Stockforsin tiloissa toimi saha vuosina 1906-1966 ja sen omistuksessa oli myös metsiä ja vesivoimalaitoksia. Stockforsin tehdas oli Pyhtään tärkeimpiä työllistäjiä ja parhaimmillaan työllisti lähes tuhat ihmistä. Sahatavara ja hioke kaupattiin suurimmaksi osaksi ulkomaille, pääosin Etelä-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
Henkilöhistoriaa
Norjalaissyntyiset insinööri Olaf Bülow ja konsuli Ole Nedrum ostivat Stockforsin kartanon joulukuussa 1897. Moen muun historiallisen kartanon tavoin myös Stockfors oli pitkään sukutila, jolla oli lukuisia omistajia. Kartano oli saanut alkunsa vuonna 1570, jolloin kruunu lahjoitti maa-alueen Hans Larsson Björnramille. Björnmanin suvun aikana kartano pysyi vaatimattomana sivutilana, joka alkoi kukoistaa vasta Schatelowitzin suvun omistuksessa - Gustav Erik Schatelowitz laajensi aluetta rakentamalla sinne säätyläismallisen päärakennuksen ja tämän pojan Johan Gustav Schatelowitzin maine maanviljelijänä nosti Stockforsin tilan malliksi muille. Stockforsin omistaja vaihtui jälleen vuonna 1870, jolloin tila pakkohuutokaupattiin. Uusi omistaja Gabriel Terechoff laajensi Stockforsin entisestään ostamalla naapurustosta lisää tiloja siihen. Terechoffin kuoltua tämän perilliset myivät tilan Bülowille ja Nerdrumille.
Bülow ja Nerdrumn kiinnostuivat Stockforsista sen sijainnin vuoksi; Kymijoen itäinen haara alkoi olla 1890-luvulla täyteen rakennettu, eikä sen kaksi lähintä läntistä haaraa kyennyt tuottamaan tarpeeksi vesivoimaa. Viidestä haarasta ’’Pyhtään haara’’ näytti lupaavimmalta - se pystyi tarjoamaan myös paljon raaka-aineita alueen metsistä ja sen vettä hyödynsi koskien lisäksi vain Klåsaron mylly. Se tarjosi myös hyvän väylän kuljetuksille meren rannalla sijaitsevalle lastauspaikalle.
Bülow ja Nerdrum laajensivat toimintaansa seuraavina kahtena vuotena ostamalla maapalan länsirannalta ja tiloja suuren putouksen, Edisforsenin, itärannalta tehdastonteiksi. Vuoden 1901 maaliskuussa saatiin lupa rakentaa Edisforsenin rannalle puuhiomo ja voima-asema Klåsaroon. Bülow ja Nerdrum aloittivat osakkeenmerkinnän kesällä 1902 ja 16. tammikuuta 1903 Ab Stockforsin yhtiöjärjestys vahvistettiin. Ab Stockfors otti hallintaansa Stockforsin kartanon puuhiomon sekä sen vesi- ja rantaoikeudet.
Bülowin ja Nerdrumin vaikutus suomalaiseen saha- ja puunjalostusteollisuuteen oli merkittävä, varsinkin Kymenlaakson alueella. Alun perin kaksikko saapui Suomeen Kotkan Hallan sahan johtajaksi. Sahan rakentaminen alkoi vuonna 1875 ja Nerdrum isännöitsijänä ja teknisenä johtajana johti koneiden asennusta. Bülow taasen aloitti työskentelyn Hallassa neljä vuotta myöhemmin ja päätyi Nerdrumin rinnalle yhtiön isännöitsijäksi ja tämän lisäksi hänestä tuli yhtiön kaupallinen johtaja. Vuonna 1886 Nerdrum ja Bülow perustivat Kotkan tiilitehdas Oy:n ja vuonna 1907 Hovinsaaren Selluloosatehtaan. Hovinsaaren Selluloosatehtaan taloudelliset vaikeudet kuitenkin saivat Nerdrumin vetäytymään Stockforsista kaksi vuotta myöhemmin. Bülow päätyi myös myymään suurimman osan Stockforsin osakkeistaan Halla-yhtiön myynnin jälkeen ja muutettuaan pois Suomesta.
Myöhemmin Stockforsin isännöitsijäksi tuli vuonna 1909 Leonard (Lennart) Baumgartner ja ostettuaan suurimman osan Bülowin osakkeista seitsemän vuotta myöhemmin, hänestä tuli hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Vuonna 1936 Baumgartner hankki omistukseensa Ab Svartå Bruk Oy:n, toisen puuhiokeen valmistajan, osake-enemmistön. Ab Stockfors ja Ab Svartå Bruk Oy ovat toimineet vuodesta 1974 yhtenä osakeyhtiönä, Oy Stockfors Ab:nä.
Yhteisö ja elämä
Stockforsin perustaminen muutti Pyhtään elämää ja sen sosiaalista rakennetta. PYhtään suurimmaksi osaksi ruotsinkielisen maatalousväestön luo muutti satakunta uutta työntekijää tehtaan aikana. Maalaiskylän elämä ja sen asukasmäärä muuttui nopeasti ihmisten muuttaessa sinne töiden perässä ja pois niiden loputtua. Kasvanut asukasluku toi mukanaan myös ongelmia, kuten juopottelua ja väkivaltaa. Esimerkiksi insinööri Ullgreniä oli neuvottu olemaan aseistettu liikkuessaan alueella, ja hän kuvaili viinanmyyntiä pahaksi ongelmaksi rakentajien keskuudessa.
Työväenyhdistys Stockforsissa oli poliittisesti välillä hyvinki radikaalisesti suuntautunut. Stockfors oli keskuspaikkana Punaisten vallalle Pyhtäällä helmikuun viidennestä toukokuun viidenteen vuonna 1918. Kymenlaakson tehdaspaikkakunnilla oli tuohon aikana tapahtunut sarja väkivaltaisuuksia, kuten Kymin tehtaalla tapahtunut 27 virkamiehen surmaaminen. Myös Stockforsissa tilanne äityi siihen, että Lennart Baumgartner ja Georg Larsson päätettiin tappaa, mutta punaisten partio luopui suunnitelmastaan.
Työläisten sukupuolijakauma Stockforsissa vaihteli osastojen mukaan; esimerkiksi kokoomo ja kuivaamo olivat vahvasti naisvaltaisia. Palkkatasa-arvoa ei ollut, naiset saivat vuonna 1904 n. 40% miesten palkasta ja vuonna 1930 n. 60%, sillä heidän työtään ei arvostettu yhtä paljon kuin miesten.
Hiomossa ja lähiosastoissa työtä oli vuorokauden ympäri, 12 tunnin vuoroissa, kunnes siirryttiin kahdeksan tunnin työpäivään 1. toukokuuta 1917. Kahdentoista tunnin vuoroja helpotti se, ettei työtahti ollut läheskään yhtä kiihkeä kuin nykyään: kuivaamon naiset saattoivat lähteä ARKit ripustettuaan pariksi tunniksi kotiin ja kylälle tanssimaan ja hiomakoneen hoitaja rannalle lepäämään täytettyään koneet puulla.
Työläisten vapaa-aikaan kuului mm. ’’Likviiti-markkinat’’, jotka tapahtuivat joka toinen perjantai palkanmaksun jälkeen kasarmiasuntojen länsipuolella sijainneella markkinakentällä. Tehtaan vuoksi Pyhtäälle oli myös perustettu sosialistinen työväenyhdistys, joka järjesti usein iltamia. Iltamissa tanssittiin ja esitettiin viihdeohjelmanumeroita.
Palkaksi Stockforsin ruukin työntekijät saivat ensimmäisten vuosien aikana käteispalkkansa lisäksi perunamaan ja ilmaiset polttopuut.
Muilta paikkakunnilta muuttaneista työntekijöistä useimmat pääsivät myös vähitellen muuttamaan yhtiön vuokra-asuntoihin. Asunnot olivat alkuperältään joko niitä, joita yhtiö oli saanut ostaessaan maa-alueita ja tiloja tai yhtiön itse rakennuttamia kasarmiryhmiä. Maa-alueiden ja tilojen mukana tulleet asunnot olivat ns. Paritupia ja pienempiä yksittäistupia, joihin kuului kamari ja keittiö tai hellahuone. Kasarmit rakennettiin tehtaan koillispuolelle, ja poikkesivat yleisestä tehdaspaikkakuntien kasarmityypeistä olemalla yksikerroksisia. Yhteen asuntoon saattoi majoittua jopa 7-8 henkilöä aina 1940-luvulla asti. Normaalikokoisen asunnon kuukausivuokra vastasi kolmen päivän palkkaa.
Asutukset olivat sosiaalisesta jakautuneet työläisten aseman mukaan. Työnjohtajien, vuoromestareiden ja muiden asuinkasarmia kutsuttiin ’’Pomolaksi’’ ja jokainen asunto sisälsi huoneen ja keittiön. Insinöörien asuinalue oli aidattu, ja isännöitsijällä oli oma huvila tehtaan yläpuolisella kukkulalla.